yeezy350find
PK-Lehti
PE
14.12.2018
P�iv�n s��
Ankkuri
 

24.8.2018 00:00

Kotkan toiseksi suurin yleisöriento?

Kotkan yössä -tapahtuma tarjoaa 12 tuntia huimaa osaamista putkeen. Kulttuuripersoonat Petri Pietiläinen ja Marita Hauhia esittelivät toisen Kotkan yössä -tapahtuman ohjelmaa Kotkan pääkirjastossa tiistaina.

50 ryhmää, noin 200 henkilöä, yksi kissa ja yleisötavoite kolmisen tuhatta tai mielellään enemmän. Sitä kaikkea on toisen kerran järjestettävä Kotkan yössä -kulttuuritapahtuma.
Järjestäjät arvioivat, että kyseessä voi olla Kotkan suurin vuotuinen yleisötapahtuma heti Meripäivien jälkeen. Tapahtuma toteutetaan pienellä budjetilla ja pääosin talkoovoimin.
Tulevaisuuden suunnitelmiakin on olemassa.
–Tästä voisi tehdä koko päivän karnevaalin ympäri Kotkaa, Petri Pietiläinen sanoo.

Tänä vuonna painopiste on Kotkansaarella ja noin puolen vuorokauden ajanjaksolla lauantaina 1.9. kello 12–01.
Tapahtumia on niin paljon, että kaikkea tarjontaa ei pysty haukkaamaan 12 tunnin aikana.
–Tässä on pyritty siihen, että mitään ihan samanlaista ei tapahtuisi päällekkäin Marita Hauhia toteaa.
–Kaikki, jotka ovat mukana tässä ovat kotkalaisen kulttuurin nostajia, Hauhia muistuttaa.
Tapahtuman järjestelytiimissä ovat mukana Petri Pietiläisen ja Marita Hauhian ohella Kotka-seura ja suuri joukko kulttuurin talkooväkeä.
–Kotkan yössä -tapahtumassa voit kokeilla kirjoittamista, maalaamista, tanssia, näyttelemistä, kielenoppimista ja kuorolaulua, Petri Pietiläinen kertoo.
Kotkan yön tapahtumat sijoittuvat mm. Kotkan konserttitalolle, ravintola Vaustiin, Galleria Savarte Artiin, Galleria Uusikuvaan, Kotkan kirjastoon, Kotkan kirkkoon, Yhteisötalo Messiin, Pub Albertiin, Sportti Pubiin, ravintola For Youhun ja ravintola Huikkaseen. Tapahtumiin on vapaa pääsy.
Petri Piipari
petri.piipari @ ankkurilehti.fi
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 12 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kouvolankatu 21, 45100 KOUVOLA Avoinna: ma-ti klo 8.30-16, lauantaisin suljettu Puhelin: (05) 7530 500 (vaihde)
Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)pklehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.
Sivustomme käyttää evästeitä.