yeezy350find
PK-Lehti
TO
18.10.2018
P�iv�n s��
Ankkuri
 

18.7.2018 00:00

Euroja kulunee yli puoli miljoonaa

PERNOO Pienen sillan rakentaminen alkaa vasta vuoden lopulla. Heinäkuun alussa tutkittiin joenuoman pohjaa. Kaluston siirtelyä varten rantaan oli ahtautunut kookas nosturiauto.

Pieni silta Pernoossa on koitumassa kotkalaisille veronmaksajille entistä kalliimmaksi. Lisäksi uuden sillan valmistuminen lykkääntyy yhä. Jo aiemmin siitä on aiheutunut melkoinen souvi.
Alle 25-metrinen silta johtaa Kymijoen sivu-uoman yli Pernoon puolelta Mikkolansaareen. Peltopolkua pitkin pääsee edelleen riippusillalle ja Kymijoen pääuoman yli Laajakosken puolelle. Reitti on etenkin pyöräilijöiden suosima.

Vanhalla puisella sillalla ei ole saanut vuosiin ajaa moottoriajoneuvoilla, mutta rahaa korjaukseen kaupungilla ei ole ollut. Niinpä saaren pellotkin ovat kesannolla.
Vihdoin kolme vuotta sitten kaupungin tekninen lautakunta päätti, että paikalle tehdään yksiaukkoinen puupäällysteinen teräspalkkisilta. Sen kustannusarvio oli 340 000 euroa. Vaihtoehdon, puisen hinta oli 30 000 euroa enemmän.
Kaupunginvaltuusto lisäsi kuitenkin yllättäen budjettikirjan tekstiosaan maininnan, että ”Mikkolansaaren sillan materiaali on puusta”.
Hinta nousi, eivätkä rahat enää riittäneetkään rakentamiseen vuonna 2017.
Menoja lisäsi sekin, että puisen sillan pitää olla kaksiaukkoinen. Tämän takia jokirännissä tarvittiin simpukkatutkimus, kulut melkein 10 000 euroa.

Vuoden 2017 tammikuussa tekninen toimi asetti sillan käyttökieltoon. Kun kyltit eivät kulkijoita hillinneet, pantiin molempiin päihin isot vanerilevyt. Pian joku oli sahannut niihin kehonrakentajan mentävät aukot.
Viime kesän lopulla vaadittiin sillan paikkaamista jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käytettäväksi. Lautakunta torppasi ajatuksen, kun uusi oli tarkoitus rakentaa heti tänä vuonna.
Kaupunginhallitus talloi lautakunnan yli ja määräsi väliaikaisen kunnostuksen tehtäväksi pikimmiten. Se tehtiinkin – ja verorahoja paloi noin 25 000 euroa.

Tämän vuoden maaliskuussa kaupunki tilasi runsaan 29 000 euron sopimuksella Suunnittelukide Oy:ltä rakennussuunnitelmat kaksiaukkoisesta puusillasta. Niitä varten tarvittiin kuitenkin pohjatutkimus lauttoineen ja nostureineen, kulut 18 000 euroa.
Itse rakentamiseen on kaupungin kuluvan vuoden talousarviossa varattu puoli miljoonaa euroa. Pohjatutkimuskulut mahtunevat määrärahaan.
Tai sitten ei. Meneillään on urakkahintoja nostava rakennusbuumi. Siltatyön valvojan, kaupungin rakennuttajainsinöörin Esa Turpeisen mukaan Kotkassakin on käynyt niin, että kaikkiin urakoihin ei ole löytynyt kalustoa.

Sillan suunnitelmien piti valmistua kesäkuun loppuun mennessä. Heinäkuun alussa tehtyjen pohjatutkimuksien takia ne myöhästyvät reilusti. Rakentamisen oli tarkoitus alkaa syyskuussa.
Lykkääntyminen voi – hyvässä lykyssä – säästää kuluissa, jos urakkahinnat kääntyvät laskuun, vaikka töitä joudutaan huhkimaan talvioloissa.
Useamman kuukautta kestävien rakennustöiden aikana kansa ei voi siltaa käyttää.
PAAVO VANIALA
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 12 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kouvolankatu 21, 45100 KOUVOLA Avoinna: ma-ti klo 8.30-16, lauantaisin suljettu Puhelin: (05) 7530 500 (vaihde)
Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)pklehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.
Sivustomme käyttää evästeitä.