yeezy350find
PK-Lehti
TO
20.9.2018
P�iv�n s��
Ankkuri
 

5.1.2018 00:00

Haussa lisää senioriasuntoja Haminaan

Vehka-Asuntojen Tuki ry:llä on ennestään vuokra-asuntoja ikäihmisille Asunto Oy Haminan Veturiheikin vuonna 2011 valmistuneessa B-talossa Mannerheimintien varrella. Viereen olisi sopinut toinenkin talo, mutta uhanalaisen marunakätkökääriäinen-perhosen esiintymä tontilla estää sen rakentamisen.

Helmikuussa 2018 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus eli ARA päättää kahden eri haminalaisen senioriasumiskohteen rahoituksesta. KOy Artun Hoiva-Asunnot hakee korkotukilainaa 35 asuntoa sisältävän kohteen rakentamiseksi keskustan alueelle Bruuninkatu 1:een. Vehka-Asuntojen Tuki ry hakee samanlaista rahoitusta 26-asuntoisen vanhusten asumispalvelukohteen rakentamiseksi osoitteeseen Isoympyränkatu 14.
Kumpaankin kohteeseen haetaan myös eritysryhmien asumiseen tarkoitettua avustusta Raha-automaattiyhdistykseltä. Viime vuosina Haminaan on valmistunut runsaasti erilaisen tuetun asumisen kohteita ikäihmisille. Vehka-Asuntojen Tuki ry:n hallituksen puheenjohtaja Pentti Hämäläinen kuitenkin sanoo, että kysyntää vuokra-asunnoille on yhä enemmän kuin niitä on tarjolla.
–Heti kun tästä uudesta kohteesta kerrottiin, alkoivat puhelimet päristä. Tavoitteemme on pitää näissä asunnoissa vuokrataso kohtuullisena, vaikka asumisen taso onkin viimeisen päälle. Tilastojen mukaan Haminassa ollaan sekä kuntalaisten keskimääräisessä palkka- että eläketasossa valtakunnan keskitason alapuolella.

Käytännössä edullisuus tarkoittaisi sitä, että noin 40 neliön uudessa kerrostaloasunnossa kuukausivuokra pysyisi alle 500 eurossa. Hämäläisen mukaan voittoa tavoittelemattomana yhdistyksenä Vehka-Asuntojen Tuki ry ottaa vuokrien määrittelyssä huomioon myös asukkaiden mahdollisuudet hyödyntää Kansaneläkelaitoksen maksama asumistuki mahdollisimman hyvin.
–Usein asunnonhakijat ovat vanhempia ihmisiä, jotka elävät vaatimattomissa olosuhteissa pienen eläkkeensä varassa. Yksityisen puolen vuokrataso saattaa olla heille liian korkea. Monet haluavat muuttaa jostakin lähiöstä keskustaan palveluiden äärelle.
Isoympyräkadun senioritalon arvioitu perustamiskustannus on noin 4,2 miljoonaa euroa. Rahoituksesta noin 3,8 miljoonaa euroa olisi ARA:n korkotukilainaa ja loput RAY:n myöntämää erityisryhmien avustusta. Mikäli rahoitushakemuksiin saadaan myönteiset päätökset, talo voisi valmistua jo vuoden 2019 aikana.
Martti Linna
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 12 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kouvolankatu 21, 45100 KOUVOLA Avoinna: ma-ti klo 8.30-16, lauantaisin suljettu Puhelin: (05) 7530 500 (vaihde)
Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)pklehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.
Sivustomme käyttää evästeitä.